Asema oli kyllä tosi alkeellinen (kaikki penkit ja muut oli ulkotiloissa jne.) vaikka kyllä sieltä lipunmyynnit sun muut löyty. Oli vähän nihkee olo kun ei oltu suihkua nähty kahteen päivään eikä mun suunnitelmat käyny toteen, että junan vessassa ois voinu pestä hiukset (se oli kyllä sellanen wc että mihinkään et halunnu koskea...). Pahanhajuisina suomalaisina talsittiin ensin vieläkin alkeellisempiim toisiin wc-tiloihin, jossa Hannun mukaan oli se perus aasiassakin nähtävä reikä maassa. Ite en sellasta nähny, sillä kun pappa siinä meitä rahasti, pääsin johonkin huoltomiesten oikeeseen vessaan, sillä halusin ottaa rinkan mukaan eikä se mahtunu naisten vessaan. Koita siinä sitten viittoa papalle mitä haluat kun yhteistä kieltä ei ollut koska ei toi serbia ihan multa taivu. Pappa olikin ihana, lykkäs mulle paperirullan käteen, viitto seuraamaan ja vei mut ihan tohon privaattitoilettiin ja näytti miten ovi menee lukkoon hänen avaimellaan. Näytin peukkua ymmärryksen merkiks ja siitähän se vasta riemastu ja hyvä ettei hallannut mua (ois ollu aika söpöö). Episodin jälkeen huomattiin että oli ottanut molemmilta 10 dinaaria liikaa ja ihanuuspisteet kyllä tippu mun silmissä.
Saatiin matkatavarat laitettua säilytyshuoneeseen ja tarkotuksena oli Hannun kartasta bongaamaan viereiseen puistoon mennä syömään kaupasta ostamamme aamupala. Puisto olikin sitten aika hävyttömässä kunnossa, kun siellä asui aika monta serbialaista perhettä taivasalla (kävi sääliksi). Hyvin ne näytti selviytyvän makuupussien kanssa ja yhteishenki oli kaikilla tallella mutta eihän toi nyt kivaa kattottavaa ollut. Lisäks ensivaikutelma kaupungista oli vähintäänkin kyseenalainen, ja kuultiin myöhemmin ettei kaupunki oikein halua pankstaa tohon alakaupunkiin. Kumma juttu, sillä se on ensimmäinen mitä turistit tuolla näkee.
Käveltiin kohti Belgradin linnaa ja siinä kyllä taas tuli mietittyä että mihin ihmeeseen oltiin tultu: kaikki talot ja kaduilla olevat asiat oli rempallaan ja töhritty ja näytti kyllä tosi surkealta. Pienen mutkan kautta päästiin linnalle, joka oli oikeastaan enemmän linnake kaikkien muuriensa kanssa. Sinne oli myös eksynyt kiinalaisia turisteja ja en ymmärrä että niitä löytyy kyllä joka paikasta missä ollaan oltu! Niitä vaan ilmestyy kun sieniä sateella, joka ikiseen pikkukyläänkin missä ei muuten turisteja vielä olis. Myös tämä pohjoismaalainen H&M on tuttu näky jokaisessa kaupungissa missä ollaan käyty (kaikissa niissä kämäisimmissäkin) eikä oo ollu vielä paikkaa missä ei suomee ois kuultu! (Vähän kyllä ärsyttää ettei missään saa olla "rauhassa" suomalaisilta :D Junassa Budapestistä Belgradiin oli kaks suomalaista tyttöä, kaupungissa ei itsessään kuultu kylläkään.)
Erikoismaininta täytyy kyllä antaa JAMKille: kerrankin oli jotain konkreettista hyötyä! Tuolla on siis kyrilliset aakkoset eikä oltais ikinä pystytty suunnistaa kartan kanssa ja lukee katujen nimiä, jos pakollinen Venäjän kieli ja kulttuuri-kurssi ei ois ollu pakollinen. Jotain oli jääny siis kirjaimista muistiin.
Nää kaks kuvaa oli ehkä vähiten ankeimmat ennen keskustaa.
Aikamme kierreltyä etittiin ruokapaikkaa ja vastaan tuli ensimmäiseksi vanha kunnon KFC. Pyrin kyllä aina välttään kaikkia tommosia kansainvälisiä paikkoja kun matkustetaan, mutta nyt oli niin hirvee nälkä että ei auttanu koska nälkäkiukku. Siellä istuskellessa alkoi myös sataa (ensimmäinen huono ilma tähän asti!) joten ooteltiin että se vähän hiljentyis. Sateenvarjohan meillä on siis mukana mutta Hannu aamulla laukkuja viedessä vitsailikin että "noh eihän tänään kuitenkaan sada" ja laittoi varjon rinkkaansa matkatavaransäilytykseen. Siellä se oli.
Koko aamu meni kyllä niin sumussa, nimittäin oltiin ihan älyttömän poikki yöjunailusta joten ei oikeen jaksettu mitään tehdä ja kierreltiin kaikkea vähän puoliunessa, veto poissa molemmilta. Nukahdettiin taas puistonpenkille, mutta tällä kertaa siellä linnotuksen pihalla, joten oltiin turvassa kaikkien muiden turistien keskellä (älä kokeile tätä kotona). Pieni kiukku oli kyllä päällä kun olisin vaan halunnu nukkua koko päivän!
Keskusta oli yllätys, sillä se oli oikeesti tosi mukava ja paljon oli ihmisiä liikenteessä. Okei ei se ihan Prahalle tai Budapestille vedä vertoja mutta moderni keskusta silti. Kierreltiin myös siellä ja käytiin kahvilla (= Hannu joi kahvia, minä olin mukana vain ilmaisen wifin takia). Etittiin myös aukiolevaa ruokakauppaa, sillä sunnuntaisin jostain kumman syystä tuolla menee kaikki ruokakaupat kiinni klo 15. Pyydettiin apua parilta paikalliselta, mutta ei osattu silti paikantaa oikeeseen paikkaan joten Google Maps piti saada käyttöön. Lopulta tajuttiin mihin piti mennä, toinen näistä paikallisista oli neuvonut meidät jonnekin ihan väärään paikkaan, toivottavasti vahingossa, joten ihmekös jos oltiin eksyksissä.
Sateista kävelykatua keskustassa.
Illan tullen palattiin junalle jalat ihan tohjona ainakin mulla, en oikeen edes pystynyt kävelemään kun hetken kunnes oli pakko mennä istumaan. Kaks Budapestipäivää ja tämä oli kyllä tehny tehtävänsä mun jaloille. Toinen puoliskoni jaksoi mua onneks kaikesta valittamisesta huolimatta ja päästiin takasin rautatieasemalle kärsimysten tien jälkeen.
Not to self = ei enää ikinä yöjunia. Junamatka oli nimittäin yhtä tuskaa. Tällä kertaa saatiin kyllä vastakkaiset nelinpaikat vallattua, mutta siinä olikin sitten kaikki hyvä. Viereisessä vaunussa oli ravintolavaunu, mutta yllätysyllätys näiden välinen ovi oli rikki eikä pysynyt kiinni. Niinpä saimme koko yön kuunnella kovaa pauhaavaa musiikkia sekä ihmisten kaunista laulua ja huutoa. Täällä on myös vaunuissa tupakointi kielletty, mutta ravintolavaunussa ja "eteisessä" eli välikössä ennen vaunuun tuloa se on sallittua (tämäkin ovi vaunustamme sinne ulko-ovivälikköön oli rikki). Saimme siis lisäksi haistella koko yön myös tupakansavua ja tavaroista ei ole lähtenyt haju vieläkään... :D Vessaa ei myöskään voinut käyttää, koska sen kunto oli vielä pahempi mitä edellisessä yöjunassa ja siellä ei ollut valoa. Serbia ei nähtävästi ihan hirveesti panosta junamatkustajien mukavuuteen.. Matkasta tuli siis rattoisa kymmentuntinen kohti Montenegroa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti