Oon viimesen kuukauden aikana mm. kiivennyt Mount Baturille, joka on aktiivinen tulivuori täällä Balilla. Lähdettiin poikien kanssa meidän villalta joskus kahden aikaan yöllä, jolloin kyyti tuli hakemaan, ja neljän aikoihin oltiin perillä Mount Baturin juurella. Siitä lähdettiin sitten oppaan kanssa kapuamaan ylöspäin. Alku tuntu ihan mukavalta ja siinä rupateltiin kaikkea mutta pieni epätoivo iski kun katsoi ylöspäin ja näki siellä pystysuorassa ihmisiä kävelemässä. Voin kertoa että toi tuntu ihan hirveeltä enkä ikinä enää lähtis kiipeemään vuorta ylös. :---D Kaikki tää tapahtu vielä aamuyön pimeydessä ja reitti oli tosi vaikeekulkusta. Mutta kun pääsi ylös niin oli kyllä kaiken sen arvosta, oli meinaan ihan älyttömän upeet näkymät! Mutta silti, en kyllä uudestaan lähtis.
Oon vähän myös kierrelly ympäri Balia ton skootterin kanssa ja tuli se eka kaatuminenkin sieltä sitten. Mut ei hätää, ei mitään vakavaa onneks (äiti ei tarvitse huolestua)! Jouduin vaan vaihtamaan skootterin uuteen koska edellinen alko vähän hajoomaan käsiin ja tää uus on vähän huterampi jotenkin kun se vanha. Niinpä heti ekana päivänä päädyin u-käännöksessä kaatamaan sen kyljelleen ja vähän sain ruhjeita käteen ja mutaset farkut mutta siinä kaikki! Enemmän säikähdin kun että ois sattunut. Sen jälkeen oon kyllä tienny vähän paremmin että miten tota pitää ajaa.
Yks aika hurja juttu sattu mulle kun olin tulossa Ubudista (noin 50-60 minuutin matkan päässä) kotiin yksin. Oltiin vietetty Johannan ja sen kaverien kanssa päivä siellä ja tytöt sitten päätti jäädä hotelliin yöks. Minä halusin kuitenkin yöksi omaan sänkyyn ja päätinkin että lähen sitten ajamaan ennen auringonlaskua navigaattorin kanssa takasin kotiin. Alku suju kyllä hyvin kun vaan kuuloke korvassa kuuntelin mihin pitää mennä. Pimee tuli nopeesti ja sitten tulikin yksi risteys mistä pääsin vielä navin ohjeilla, mutta jonka jälkeen se ei enää neuvonut kumpaa kaistaa piti jatkaa että pääsee oikeeseen paikkaan. Jouduin pysähtymään ja kävi ilmi että akku oli sitten päättänyt loppua... (Mun puhelin on muuten ihan muutenkin hajoomassa täällä käsiin, kiitos teknologia kun hylkäät mut.) Olin siis yksin pimeellä keskellä ei mitään vieraalla seudulla ja ihan tietämättömänä siitä minne mun pitäis ajaa että pääsisin kotiin. Ihmeen rauhallisesti jatkoin sit vaan ajamista eteenpäin ja pysähdyin yhden kaupan kohdalle pyytämään apua, joskaan tämä paikallinen herrashenkilö ei tiennyt sen vertaa kuin minäkään vaan höpötti kuinka mun pitäis vaan katsoa liikenneopasteista mihin mennä. Kyllähän mä katsoisin jos sellaisia jossain täällä olisi. Ei osannut edes sanoa kummassa suunnassa sellainen tulis vastaan joten valitsin sitten randomilla vain lähteväni vasemmalle ja katsovani mitä eteen tulee.
Vasemmalla oli onneks opaste josta valitsin suunnan kohti Kutaa, josta osaisin ajaa kotiin. No yllätys sieltä tuli sitten kolme risteystä peräjälkeen, josta jokaisesta voi ajaa kolmeen eri suuntaan ja jossa ei ollu missään opasteen opastetta. Tässä vaiheessa tuli ajatus ja pieni epätoivo että tuun ajamaan koko yön Balin pimeydessä enkä ikinä pääse kotiin. Kaiken kukkuraksi bensa oli lopussa eikä bensa-asemaa tai petrol-pulloja paikallisten kojuissa näkynyt missään. Taas ihan sattumalta valitsin jokaisessa risteyksessä vaan jonkun suunnan jonne ajaa sen enempää tietämättä. Ja en tiedä millä maailman järjellä ja sattumalla ja teki kyllä mieli kiittää hallelujaa ja kaikkia maailman jumalia kun yhtäkkiä tiensivussa olevien ravintoloiden kylteissä osoitteissa lukee Jalan Raya Kerobokan, joka menee siis lähellä kotia. Tulin vain jostain kumman kolkasta ja yhtäkkiä oon tutussa risteyksessä ja melkein itken ilosta kun pääsen ajamaan iloisesti kotiin. Tarinan opetus: pidä huoli että puhelimen akku kestää navigaattorin tai älä lähde yksin ajamaan kotiin (varsinkaan pimeällä).
Ihan hullua että enää 45 päivää jäljellä! Mulla on hirveesti vielä juttuja täällä tekemättä ja on kyllä kieltämättä vähän ristiriitaset fiilikset. Ihana Veera oli Balilla tekemässä koulujuttuja ja viipy tässä mun luona viikon joten päästiin yks mun bucket listin tavoite onneks toteuttamaan: käytiin Nusa Ceninganilla, saarella tässä lähellä, nauttimassa olostamme. Lisäks varasin eilen lennot Malesiaan toukokuun alulle ja ens viikolla lähdetään lentäen Labuan Bajoon josta otetaan vene ja kierrellään sillä Komodon saarta muutama päivä. Ihan huikeita juttuja siis tiedossa vielä!! Nyt meen potemaan taas yhtä kirousta mistä oon täällä kärsinyt: turvonneita ruumiinosia. En tiedä mikä tässä on ja miksi mutta tällä kertaa vuorossa turvonnut leuka joka haittaa vähän puhumista. Ei mulla muuta, nyt ainakin kuvittelette mut siellä hehtaarileuan kanssa joten ehkä tähän on hyvä lopettaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti